Riento-kitaran historia
Veljekset Kauko ja Keijo Liikanen voidaan lukea suomalaisen klassisen kitaran rakennuskulttuurin merkittävimpiin toimijoihin. Ensimmäiset kitarat valmistuivat vuonna 1977, ja päätoimiseksi kitaranrakennustyö muuttui vuonna 1986. Heidän innovaatioihinsa lukeutuu muun muassa patentoitu Lens Resonance System® (LRS), joka oli tärkeä osa kansirakennetta kaikissa Liikasten käsityönä valmistamissa kitaroissa vuodesta 2000 lähtien.
LRS on ollut keskeinen osa myös tuotekehitystä. ”Aloitimme klassisten kitaroiden valmistuttamisen ulkomailla vuonna 2004. Ideana oli saada laadukkaita LRS-patentilla varustettuja kitaroita myös aloittelijoiden ja aktiiviharrastajien käyttöön. Halusimme erottaa nämä tehdaskitarat kotimaisesta käsityöstämme käyttämällä Kantare-tuotemerkkiä. Kaikissa näissä malleissa oli Lens Resonance System, jonka ansiosta myös pienemmät lasten kitarat soivat herkästi ja voimakasäänisesti. Laaduntarkkailu oli koko ajan Suomessa”, kertoo soitinrakentaja Kauko Liikanen.
Vuonna 2022 alkoi uusi vaihe: Keijo ja Kauko Liikanen jäivät ansaitulle eläkkeelle ja kitaroiden teollisesta tuotannosta vastuun otti Tomi Tolvanen ja hänen luotsaamansa Musiikkitoteemi. Samalla tuotemerkki muuttui: syntyi Riento® Guitars ja mallinimet uudistuivat. Myös kitaroiden trimmaus ja varastointi siirtyi Tampereelle helmikuusta 2022 lähtien. Soittimet valmistetaan edelleen EU:ssa, ja niiden tuotekehitystä jatketaan tämän päivän ja tulevaisuuden kitaristien tarpeisiin.
Helmikuussa 2026 julkaistiin ensimmäinen Ville-Veikko Ponkiniemen Tampereella tekemä klassinen kitara, jossa on yhdistetty modifioitu LRS ja Double Top -rakenne. Samalla julkaistiin Riento Acoustic D-sarja, ensimmäiset LRS:llä varustetut teräskieliset kitarat. Markkinoille tuli Standard-tehdasmalli ja Luthier Top -malli, jossa on Ville-Veikon käsityönä tekemä kansi.
Lisäys: Kauko Liikanen menehtyi 1.4.2024. Riento Guitarsin tiimi, kuten koko Suomen kitaramaailma, on mukana läheisten ja omaisten surussa.